

Sanna Ahonen osaksi myyntitiimiä!
Iogenin myyntitiimi kasvoi yhdellä kun Sanna Ahonen aloitti myyntipäällikkönä!
Sannan taustaa ja tämänhetkisiä fiiliksiä:
Olen työskennellyt sairaanhoitajana yli 20 vuotta ja siitä suurimman osan silmäkirurgian parissa leikkaussalissa niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Sairaanhoitajana olen saanut aina työskennellä taitavien ja kokeneiden ammattilaisten kanssa ja olen oppinut heiltä paljon.
Nyt olen innoissani mahdollisuudesta työskennellä edelleen silmien parissa, mutta hieman erilaisessa ympäristössä Iogenilla. Kokemus Iogenin työntekijöiden toiminnasta on aina ollut positiivinen ja toivon, että voin jatkaa samanlaista kulttuuria myös omassa työssäni kohdatessani asiakkaita ja osaltani helpottaa heidän arkea omassa työssään.
Edessä on vielä paljon uutta opittavaa, mutta kokeneen tiimin kannustava ja lämmin vastaanotto on jo luonut hyvän pohjan tulevaan.
Tervetuloa Sanna!